Kuva Instagram Facebook
Kuva
Kuva
teoskuva
Kuva
LottaEtusivunaviArkistonaviGallerianaviTaiteilijanaviAnsioluettelonavi
Kuva
nakymaton Otsikot   Otsikko
nakymaton Uusi verkkogalleria avattu: www.lottanevanpera.art
8. toukokuuta 2021


verkkogalleria

kuvataiteilijamatrikkeli
Taiko
Kuva
On vain uskallettava uskaltaa!

5. elokuuta 2019

Kevään ja alkukesän ajan olen valmistellut kuvitusta Tuula Sandströmin kirjoittamaan ja Enostonen kustantamaan nuortenkirjaan - Tervemenoa Sirkukseen. Kirja on suunnattu 8-13 - vuotiaille ja sillä halutaan kannustaa nuoria, erityisesti poikia, lukuharrastuksen pariin!

tervemenoa-sirkukseen

Kirjassa on värillisten kansien lisäksi 13 mustavalkoista kuvituskuvaa, joissa olen yhdistänyt viivapiirrosta ja mustemaalausta.

Kuvataiteilijana työskentelytapani on yleensä edetä kuvan kautta sisältöön ja sen myötä sanaan. Kuvittamisessa prosessi on juuri päinvastainen; kuvan on mukailtava jo olemassa olevaa tekstiä, mutta tuotava tarinaan edelleen uusia tasoja. Kuvat eivät ole vain toteamassa jo luettua asiaa, vaan parhaimmassa tapauksessa ne kertovat syventäviä sivutarinoita; painottavat tilanteen koomisuutta, vaarallisuutta, herättävät keskusteluja, myötätuntoa, epäilyjä tai muilla tavoin tempaavat lukijan entistä syvemmälle kirjan tapahtumiin!

Kuvituksen toteutus oli paikoin haastavaa ja sivujen väliin hiipi epätoivo; kahden tekniikan yhteensovittaminen oli vaativaa. Pienet yksityiskohdat eivät tuntuneet sopivan mustemaalauksen sattumanvaraiseen luonteeseen. Kokeilun ja uskalluksen tuloksena löytyi kuitenkin aivan uusi ilmaisun tapa ja kuvat saivat lopullisen muotonsa! ...kirjan opetuksen ja Tuulan sanojen myötä "On vain uskallettava uskaltaa!"

Hain keväällä opiskelemaan kulttuuriyrittäjyyttä Turun Taideakatemiaan. Nyt paikkani on varmistunut ja opinnot alkavat syyskuun alussa! Koulutus on laajuudeltaan 60 op / 1,5 vuotta ja johtaa Master-tutkintoon, eli ylempään AMK - tutkintoon. Opinnoissa saan mahdollisuuden keskittyä yritykseni kehittämiseen ja kartoittaa uusia, luovia toimintaympäristöjä.

Käyntikortti 2019

Olen
7.-8.syyskuuta mukana vuosittain järjestettävässä Konstrundan -tapahtumassa. Kontrundanin aikana ihmisillä on mahdollisuus tavata taiteilijoita, taidekäsityöläisiä ja muotoilijoita heidän työhuoneissaan ympäri suomen. Tapahtuma on maksuton.

Kohteita on Suomessa yhteensä 186, joista Pirkanmaalla 12. Useassa käyntikohteessa voi seurata työnäytöksiä tai osallistua erilaisiin pajoihin. Kävijöillä on myös mahdollisuus osallistua ilmaiseksi taidearpajaisiin täyttämällä arpalipun jokaisessa ateljeessa, jossa vierailevat.
KOHDE NRO. 98. - Lotta Nevanperä

Galleriaan lisätty 21 uutta teosta. Uusia teoksia myynnissä myös Taikossa ja Kehystarinassa.

» Lue lisää päivityksiä arkistosta


  Lotta 2019

Tervetuloa kotisivuilleni!                

Sivuilla on esillä kuohuntaa, kuvia ja tietoa teoksistani sekä tekniikoista, työskentely-tavoistani ja välineistä joiden avulla ne on saatettu lopulliseen muotoonsa. 

» Taiteilijaesittely

Työhuone 2019
nakymaton Otsikko   Otsikko   Otsikko
nakymaton Kuva

Taidegrafiikka

Taidegrafiikan menetelmien tarkoituksena on tuottaa useita vedoksia samasta aiheesta erilaisille mustetta imeville papereille ja pinnoille.

Taidegrafiikka »


  Kuva

Maalaukset

Maalaaminen toimii vastapainona taidegrafiikalle. Maalatessa on luontevinta käyttää suurta pohjaa ja villisti rakennella muotoja ja sävyjä. 

Maalaukset »


  Kuva

Piirrokset

Tussipiirroksissani käytän nestemäistä japanilaista mustaa tussia sekä hyvin ohutta pensseliä, jolla levitän tussin joko yksinään tai veden avulla paperille.

Mustepiirrokset »
nakymaton Otsikko   Otsikko
nakymaton Taidegrafiikan viehätys
Silmät valuvat täyteen ja vuotavat aiheet ulospäin.

Taidegrafiikan jälki ja työmenetelmät sopivat parhaiten tulkitsemaan minua. Sen viehätys oleilee sen arvaamattomuudessa. 

Luonnoksen matka valmiiksi teokseksi on vieras aina siihen saakka kunnes se on kulkenut koko polkunsa mielen poimuista lopulliseksi teokseksi. 

Taidegrafiikka ei koskaan anna täysin haluttua lopputulosta, vaan on kesytöntä ja odottamatonta. Se kietoo teoksiin omia pieniä virheellisyyksiä, joiden ansiosta pinnat paljastuvat käsintehdyiksi.

Usein epäonnistumiset ja hajamielisyydet johtavat tulokseen joka on jopa toivottua parempi. Tieto eri tekniikoiden käyttömahdollisuuksista antaa taidegraafikolle keinot muodostaa pintoja, jotka palvelevat parhaiten kunkin kuvan sisältöä.

» Katso taidegrafiikkaa


  Siveltimen sointi
Alaston pellava vaatii saada maalia peitokseen.

Maalaaminen toimii vastapainona taidegrafiikalle. Grafiikassa suosin teoksen suhteellisen pientä kokoa, mutta maalatessa on luontevinta käyttää suurta pohjaa ja villisti rakennella muotoja ja sävyjä. 

Maalausvälineinä käytän akryylimaaleja ja erikokoisia pensseleitä, pyyhkeitä, kehoa – kaikkea millä maalia voi levittää kankaalle tai pyyhkiä siitä pois.

Maalauspohjani valmistan mieluimmin itse. Taulunpohjakankaana käytän yleensä hieman rosoista, pellava- tai juuttipohjaista kangasta. Karkeassa pellavakankaassa ilmenee sille ominainen rosoinen luonne, solmukohdat ja pinta, joka tuo kauniin, uniikin struktuurin värin pedille.

Pohjan itse valmistamalla myös maalauksen koko on haluamani. Kiilapuihin pingotettu alaston pellava vaatii saada maalia peitokseen. Kun pohja on viritetty, on sitä mahdollista siveltimellä soitella, melodiaa muodostella.  

» Katso maalaustaidetta


Lotta Nevanperä